Olen päättänyt monen hyvin erinlaisen kokeilun jälkeen siirtyä käyttämään vuodatusta. Tarkoituksenani on kertoa täällä kaikenlaista, mutta näin alkuun ajattelin pistää sen massiivisen postauksen jota olen muuallakin käyttänyt. Kirjoitan sen nyt vain selvemmäksi vaikka kello onkin varsin paljon ja jätän kaiken epäolennaisen pois. Alkupostaus, kaikki elämästäni. Muistan selkeästi sen hetken kun "isä" opetti minua ajamaan pyörällä. Apurenkaista luovuttiin ja minut työnnettiin vauhtiin, pelko ja hetken ilo ja sitten pettymys. Kaatuminen. Itkemistä, sellaista se oli. Useasti kaaduttiin mutta lopulta opittiin: Rakastava vanhempi tukena. Pienenä poikana olin vielä onnellinen ja tietämätön tilanteesta. En pysty muistamaan aikaa tarkalleen ja kuinka vanha olin, mutta koulussa en vielä ollut. Viina tuli mukaan. Isä juopotteli ja huudatti yöllä Dingoa. Päivällä kaikki oli aina hyvin, isä ja äiti menivät työpaikoillensa mutta kun isä saapui kotiin, alkoi juominen. Lopulta isä ei enää käynyt töissä, juopotteli oikeastaan aina.

Rahat loppuivat ja tavaroita alettiin myymään, äidin nimiin tilattiin kaikkea ja velkaa tuli. Mukaan tulivat riidat, riitoja lapsista. En muista kuinka pitkään meni että he erosivat, mutta sen hetken minä muistan vielä todella hyvin. Olin tuona päivänä ulkona kuten lapsena usein olin, Joni, oli minua vanhempi ja kävi jo koulua mutta olimme jostain syystä ajautuneet varsin hyviksi kavereiksi. Olin lapsena hyvin villi ja isompien yllytyksestä heitin pakettiautoa kivellä, se oli sininen ja sitä ajoi parrakas mies. Muistan kuinka auto pysähtyi ja "isommat" katosivat nopeasti. Mies huusi jotain ja kyseli vanhempiani mutta lähdin juoksemaan, tuo tulikin perässä mutta sain karistettua tuon kannoiltani. Olin ajautunut kauemmas, paikkaan jota en kunnolla tuntenut ja lähdinkin etsimään sitä tuttua ja "turvallista" aluetta jolla yleensä olin. Viisaana poikana nostin T-paidan korviin jotta se peittäisi kasvoni jos se mies vaikka etsisi minua! Ajauduin kerrostalolle jossa Joni asui. Isä ilmestyi sinne hieman horjahdellen mukanaan pikkusiskoni ja jäätelöä. Hymyillen popsin jäätelön kun kävelimme kotiin, sellainen se oli ennen ollut. Pihassa odotti muuttoautto, kaikki kävi niin nopeasti. Pian huomasinkin olevani Ukin kyydissä ja tuo puhui minulle jotain muuttamisesta ja kuinka "isällä ja äidillä" oli ongelmia jonka takia nuo asuivat erillään. Sanaakaan en sanonut enää isälle, en vuosiin. Muutimme pois, syrjäisempään.

Vuosia oli kulunut enkä isää ollut nähnyt tuona aikana ollenkaan, en edes soittanut. Olin ollut kotona kun olin seitsämän, muut kävivät kouluja kun minä leikin kotona. Syynä oli tietenkin että olin riekaleina tuon eron jälkeen, vaikka silloin sitä en itse ilmeisesti ymmärtänyt mutta viisaammat ymmärsivät. Kun olin kahdeksan menin kouluun. Aluksi kaikki meni hyvin, tutustuin muihin ja vietimme hauskan päivän, jolloin tutustuimme toisiimme ja opettelimme yhteisiä pelisääntöjä. Muutaman viikon pärjäsinkin hyvin, kunnes jostain syystä jota en vielä itsekkään tiedä, aloin riehumaan ja kiusaamaan muita. Olin hyvin väkivaltainen ja minut vietiin aina rauhoittumaan muualle ja sitten jatkoin taas koulunkäyntiä. Sen muistan, että pinnani oli hyvin lyhyt; Jos joku ei onnistunut, työ lopetettiin ja aloin puuhaamaan jotain muuta. Purin varmaan vihaani muihin ihmisiin, se hyvinkin saattaa olla syy, olin niin vihainen isille.. Jostain syystä otin "uhrikseni" pikkuserkkuni, joka oli minulle pikkuserkku isän puolelta. Muistan hyvin kuinka Juho oli minua paljon, paljon suurempi ja voimakkaani. Olen aina ollut lyhyt ja tuolloin varsinkin. Minä en kuitenkaan ajatellut mitä siitä seuraisi, joka ehkä tekikin minusta niin pelottavan muita kohtaan. Hakkasin nyrkein ja rautaketjulla, joissa avaimia pidin, se oli ainakin tuolloin jonkinlaista "muotia", muuta syytä en kyseisen ketjun käytölle ole keksinyt. Vasta muutamia vuosia sitten sain kuulla, että olin iskenyt Juhoa kynällä olkapäähän ja ilmeisesti varsin syvälle. Vuosi meni kuin menikin ohitse ja todistusten antaminen oli lähellä.

Olin jäämässä luokalle mutta jollain tavalla äitini sai tehtyä sopimuksen: Menisin erityiskouluun suoraan toiselle luokalle, en jäisi tuolloin luokalle. Muutoksia, muutoksia! Aloitin erityiskoulun ja totuttauduin siihen. Koulusta löytyi kehitysvammaisia, oppimisvaikeuksista kärsiviä ja niitä joilla oli hankalaa kotona. Oppilaat jotka eivät olleet vammaisia, muodostivat omat yleensä varsin pienet luokkansa. Koulussa oli jonkinlaisena teemana se, että jokainen oli yhtä arvokas, näytti tuo miltä tahansa, kuulosti tuo miltä tahansa ja oli tuo millainen tahansa. Hyväksyväisyys. Jokainen oppilas otettiin huomioon, jokainen oli yksilö jolle erityisopettajat opettivat, jokaiselle oma suunnitelma. Yksi vuosi oli taas mennyt, olin tottunut mutta muutoksia oli taas tulossa. Jyrki. Nimi jonka kantaaa tulen vihaamaan aina. Itse nimeä tulen vähintään kavahtamaan. Kakkosluokan lopulla oli äitikin jossain tutustunut toiseen mieheen, nimeltään Jyrki. Pelkäsin tuota, tuo antoi karkkia ja vaikutti muutenkin kivalta mieheltä, kivalta isäpuolelta. Hälytyskellot kuitenkin soivat, kerroinkin siitä myöhemmin äidille ja kapinoin omalla tavallani. Eipä mennyt pitkäänkään, kun mies alkoi käymään luonamme useammin ja useammin. Kohta jo oltiin muuttamassa noiden asuntoon, joka ei ollut kovinkaan kaukana. Jyrkillä oli kaksi lasta. Aluksi kaikki olikin hyvin, osteltiin paljon kaikenlaista, karkkia, vaatteita ja tavaroita.

Jyrki kertoi hauskoja vitsejä ja pelkoni tuota kohtaan väheni, olin epäillyt tuota nimittäin jo alusta. Kun muuri oli murtunut, tuli Jyrkin todellinen luonto esiin. Peto joka heräsi kun tuo oli humalassa. Hän alkoi väkivaltaiseksi humalassa, hakkasi äitiä ja särki paikkoja. Muistan kuinka heräsin huutoon ja itkuun, kuinka monet joulut menivät piloille kunnes lopulta pakenin mummolaan. Sitä jatkui hyvin pitkään, sairaalassa käytiin ja poliisit tulivat keskeyttämään riidan. Jyrkin yksi poika, joka ei asunut kotona kävi rauhoittelemassa tuota ja välillä jopa tuokin kävi väkivaltaiseksi, tosin Jyrkiä kohtaan. Poika oli nähnyt kuinka tuon isä hakkasi tuon äitiä. Ero tuli vasta sitten, kun Jyrki raivostui ja heitti minut vasten seinää. Se vasta riitti ja sitten vasta he erosivat. Nelosen alussa tahdoin muuttua, tahdoin lähteä pois siitä koulusta sillä se alkoi tuntumaan vieraalta. Se onnistuikin, löysin asian joka sai minut rauhoittumaan: Musiikki, varsinkin klassinen musiikki. Kuuntelin sitä kun aloin villiintymään, sain aina luokan käyttööni välituntisin. Opettajan kanssa aloin kuuntelemaan musiikkia ja keskustelemaan tunteistani ja möykkyni alkoi tuolloin pienenemään. Siinä menikin se puolivuotta, ohessa testattiin taitojani ja oikea psykologi "haastatteli" minua ja teki testejään. Läpäisin ne tarpeeksi hyvin ja sitten olikin tutustumiskäynti "normaaliin" kouluun. Olin siellä kaksi viikkoa ja totuttelin, sain mukautukset Matikasta, englannista ja äidinkielestä.

Jakso meni hyvin ja minut hyväksyttiin kouluun, me kuitenkin muutimme joten menin toiseen kouluun mutta sekin oli "normaali." Välitunnit istuin yksin, nautin kirjoista ja keskustelin opettajien kanssa jos nuo juttusilleni tulivat. Olin oikea mallioppilas joka panosti todella kouluun eikä ollut kuten muut. Oppilaat syrjivät minua, haukkuivat minua ja kiusasivat miten pystyivät. Silloin minusta tuli rollikello, kerroin opettajalle jos joku rikkoi jotain sääntöä ja tunsinkin ne tuolloin varsin hyvin. Siitä tuli aseeni kiusaajia vastaan eikä minua lopulta ainakaan suoraan uskattu kiusata, koska opettajat uskoivat minua, eikä todisteita pahemmin tarvittu koska niitä minulla harvoin oli: Kuka nyt rollikellon tarinaa tukisi? Ystävät tukevat ystäviään, minulla ei sellaisia ollut. Sain kutosella tietokoneen jolloin siitä tuli ystäväni sitä se on nykyäänkin. Yläaste lähestyi, taas muutoksia.. Luokka oli ilmeisesti aivan tavallinen luokka. Teinixit ja pissikset värittivät tuota luokkaa. Oli oppilaita jotka eivät tienneet minusta mitään ja suhtautuivat normaalisti. Kiusaajat yrittivät taas uudestaan, vanhoja opettajia ei ollut ja yläasteella "rolliminen" oli hankalampaa. En rollinut, pistin vastaan. Sinä vuotena yritin tehdä vaikutusta muihin, huomasin tuolloin että olen homo. Se tuli pienoisena järkytyksenä mutta kun selvisin siitä, kerroin sen ja tulin kaapista. Voi miten hyvin muistankaan sen kohun joka siitä tuli. Olin nyt vapaa, tiesin mikä olin ja pistin kiusaajille entistä enemmän vastaan: Olen varsin taitava suustani. Pojat jättivätkin minut rauhaan mutta sitten astuivat mukaan tytöt.. Historiaa kaivettiin ja huomattiin etten ole käynyt aina "normaalia" koulua. Se oli minulle varsin arka paikka, sillä olin jostain syystä alkanut halveksumaan menneisyyttäni ja niin teen yhä, vaikken syytä kunnolla tiedä.

Ystävystyin seiskalla Inkaan, joka on vieläkin hyvä ystäväni, ainoa ja voin sanoa tuota parhaaksi. Hiljalleen kiusaajat kyllästyivät.. Luokkia sekoitettiin ja Inkakin lähti mutta niin lähtivät kiusaajat. Olin vihdoin kunnolla vapaa.. Keväällä ystävystyin kahden tytön kanssa, en ole vielä valmis lukemaan heitä ystäviksi mutta toisen kanssa se on hyvin lähellä. Kasi meni varsin tasaisesti, asiat oli unohdettu ja kaluttu loppuun. Minusta tuli vähän suositumpi eikä minua kiusattu. Luokkamme oli hajotettu ja kiusaajani olivat lähinnä toisessa luokassa mikä oli hyvä. Se ei ollut hyvä, että ainut ystäväni lähti. Onneksi olen saanut pidettyä välimme hyvinä. Nyt kesäloma ja sitten ysille. Vielä yksi vuosi pitäisi jaksaa. Ahdistaa kun lukioon en pääse eikä ole mitään ammattia mielessä.

Pahoittelen surkeaa rivitystä, kirjoitin Safarilla ja tässä kirjoituksessa en pystynyt käyttämään kaikkia ominaisuuksia, rivitys katosi melkein kokonaan alussa.